lauantai 19. lokakuuta 2013

Magic mountain -Trip with CC team!

Kuvapainotteinen postaus tulossa! Viimeiset lomapäivät vietin siis maastojuoksujoukkueen kanssa LA:n lähistöllä. Mahtava reissu ja haluun mennä vielä uudestaan, sillä olin vähän pettynyt että meillä ei ollut aikaa nähdä Hollywood -kylttiä!

Perjantai
Lähtö koululta aamulla, ja perillä oltiin iltapäivällä. Ajettiin Los Angelesin kaduilla ja Beverly Hills:llä ja nähtiin Michael Jacksonin makuuhuoneen ikkuna ja söin maailman parhaan cupcaken mitä oon ikinä maistanu! Illalla vuorossa Universal city walk ja pieni maisemakierros vuorilla josta oli upea näköala yöllä valojen täyttämään Los Angelesiin.











Lauantai
Kisapäivä. Ja rankin 5km mitä oon ikinä juossut! Ylämäkeä alamäen perään ja toisinpäin. Mutta olipahan hyvä fiilis maaliviivan jälkeen! Kaiken lisäksi mahtava palkinto oli päästä kisojen loputtua Six Flags -huvipuistoon, joka oli ihan huikean kokoinen! Laitteet oli suurimmaksi osaksi vuoritoratoja, ja jonot oli tosi pitkiä (juu pisin aika mitä jonotettiin oli sellaset 90 min..) mutta tosi hyvin viihdyin ja olisin voinut jäädä sinne pidemmäksikin aikaa.. Ja koska kohta on halloween, ilta/yö huvipuistossa oli melkoisen pelottava! Huvipuistossa oli paikkoja jotka olivat täyttyneet tekosumusta ja sinne oli palkattu ihmisiä esittämään kaikennäköisiä olioita (zombeja, noitia, ihmissusia...) jotka pelotteli ohikulkijoita. Tulihan tuona yönä kiljuttua aika paljon kun aina joku olio pelästytti...






SUNNUNTAI
Lähtöpäivä... Ei olisi vielä huvittanut lähteä ja vielä kun tiesi että seuraavana päivänä taas kouluun. Hotelliaamupalan söin kahteen kertaan haha kun meidän joukkueella oli oma huone missä sai syödä aamupalaa ja mie siellä aamuvirkkuna ekana aamupalalla.. Toisen kerran sitten söin muiden kanssa kun kerkesi jo pakatessa tulla nälkä. Sitten kohti kotia, vähän haikein fiiliksin. Mahtava viikonloppu!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Pientä tarinaa lomailusta

Loma on jo ohi ja kohta eka viikko koulua käyty loman jälkeen! Eli siis arkeen palattu: mikä tarkoittaa koulua, kotiläksyjä ja cross countrya.

Toiseen lomaviikkoon mahtui vierailua Apple Hill -nimisessä paikassa, Harry Potteria, maastojuoksua ja huvipuistoa..!
Sunnuntaina siis mie ja 11 muuta vaihtaria tältä alueelta suuntasimme Apple Hill:lle vähän tutustumaan toisiimme ja voin kyllä sanoa että oli ihana päivä! Aamulla tavattiin ekaa kertaa ja illalla erottiin hyvinä kavereina ja ootan niin paljon seuraavaa kertaa milloin nään tän ryhmän uudestaan. En oikein tiiä mikä tää Apple Hill -juttu on, mutta se oli siis jonkinnäköinen tapahtuma vuorilla, ja jossa oli erilaisia paikkoja (oikeastaan kaikki liittyen jotenkin omeniin haha!) ja autolla kierreltiin paikasta toiseen ja joillakin "pisteillä" ostettiin omenapiirakoita, toisilla vietettiin piknikkiä yms. Helppo siis arvata että kaikki ruoka mitä tuolla söin ja juomat mitä join liittyivät jotenkin omeniin (omenia, omenapiirakkaa, omenamehua, omenadonitseja ym...)
             Matkalla kotiin poliisi pysäytti meidät. Valkoisen viivan ylittämisestä. Kyllä, kuulostaa tyhmältä. Mutta siitä meidät pysäytettiin. Oltiin siis vaihtamassa kaistaa, mutta tehtiin se n. 10 metriä ennenkuin viiva muuttui katkoviivaksi. Ei saatu sakkoja mutta jonkun näköinen varoitus kai.. Mut eniten miuta jäi ihmetyttämään poliisin toimet. Suomessahan aina puhallutetaan, mutta tää poliisi kysy vaan kuskilta että ootko juonu alkoholia tänään. No helppohan siinä on valheita kertoa: "En ole".

Viimeiset lomapäivät vietin maastojuoksutiimin kanssa Los Angelesin lähellä, mutta siitä teen ihan oman postauksen...

USA, USA, Suomi, Sveitsi, Brasilia, Espanja, Kiina, Saksa, Brasilia

Lindan (aluevalvoja) tyttöset!! Alena, mie, Paige, Luisa.

Thaimaa, Italia, Italia, Espanja, Ranska, Suomi, Kiina, Sveitsi, USA, Brasilia, USA

Haluun halloweenina corn mazeen! Tämä oli tosin maksullinen ja tarkoitettu alle 8-vuotiaille...


Sitten vuorossa vähän kuvia lomapäiviltä milloin oli aikaa rentoutua leipomisen, koirien ja lukemisen parissa:

Tuona päivänä olikin "vain" 72 astetta, mikä on Celsiuksina 22 astetta. Huh olipa kylmä lokakuinen päivä!

Uusi lempikirjailijani, Nicholas Sparks<3



lauantai 5. lokakuuta 2013

lomalomalomalomaloma!

Ensimmäinen lomaviikko vietetty, ja aika kiireisesti mutta se ei haittaa!
Viikkoon kuului: amerikkalainen jalkapallo, starbucks, kirkko, youth group, kaverit, puutarhan siistiminen, cross country harjoitukset (maanantaina 13.6km!), iso cc meet (sijotus omassa sarjassa 60/108 haha!), merenranta, elokuvat, KELLY CLARKSON ja MAROON 5!

Tiistaina mentiin perheen kanssa lähelle Santa Cruzia, joka on siis kuuluisa pieni huvipuisto meren rannalla. Vietettiin koko päivä rannalla lennätellen leijoja, rakennellen hiekkalinnoja ja uiden. 



Keskiviikkona vuorossa oli Maroon 5 ja Kelly Clarkson keikka! Eipä tarvitsisi edes erikseen sanoa mutta oli kyllä aivan mahtavaa, vaikka oltiinkin sen verran takana että hyvä kuin näki jotakin.. Matkassa siis miun lisäksi oli miun aluevalvoja ja sen tytöt, Alena, vaihtari Sveitsistä ja muutama muu tuttu.

Alena (Sveitsi), minä (Suomi) ja Luisa (Brasilia)



torstai 3. lokakuuta 2013

Ei vois ihanammin päivä enää alkaa

Ohhoh. Kirjotin tän tekstin vissiin viime lauantaina mutta oon näköjään unohtanu julkaista. Tässä siis tulee ja lomasta kirjotan sitten oman postauksen..

Moikka! Täällä alkoi kahden viikon syysloma! Ja jos joku ihmettelee miksi kaksi viikkoa, niin täällä on lyhyempi kesäloma kuin siellä kotisuomessa. En muista monta viikkoa lyhyempi, mutta jokatapauksessa täällä vietetään kahden viikon syysloma ja myös kahden viikon "hiihtoloma" eli näillä spring break. Joululoma on saman pituinen, mutta sitten täällä on kaikennäköisiä pikkulomia kuten thanksgiving.

Viime viikon lauantaina oli taas iso CC meet. Päivä oli sateinen ja näiden mielestä kylmä (haha naureskelin kaikille kun ite olin t-paidassa ja sortseissa ja toiset palelivat vaikka oli monta hupparia päällekkäin).
Juoksin 2mailia (3.2km) ja oli kyllä rankin reilu kolmekilometrinen mitä oon ikinä juossu! Reitti oli tosi hankala - ylämäkeä alamäen perään ja toisinpäin. Kaikenlisäksi rata oli tosi kapea ja mutainen sateen jäljiltä, mutta siitäkin selvittiin!
Sunnuntaina perus sunnuntaimeininki. Kirkkoa ja youth groupia..
Kouluviikko oli aika kiireinen, kun kolmena viimeisenä koulupäivänä miulla oli yhteensä 5 koetta. Normaaleiden kokeiden lisäksi minulla oli englannissa, matikassa ja historiassa "benchmark", joka tehdään 4 kertaa vuodessa ja on sama koko Californiassa. Ja ne on monivalintaa!
En tiiä miten kuvat liittyy tekstiin mutta tältä viikolta ei oikein kuvia tullut otettua joten pari randomia..

lauantai 21. syyskuuta 2013

Keep calm and run CC

Heiii! Nää pari viimestä viikkoo on taas menny hirmu nopeesti - koulun ja cross countryn (maastojuoksun) parissa. Vähän oon kuitenki muutakin ehtiny tekemään, kuten käymään grape festivaalissa ja jalkapallopelissä (amerikkalainen)..
Kaks ekaa kuvaa on aika randomeja haha mutta aattelimpahan laittaa ne tähän et saan tähän postaukseen tekstiä liittyen johonkin muuhun kun cross countryyn.
 Viikko sitten lauantai oli varmaan paras päivä mitä täällä Californiassa oon viettäny. Se oli tosi kiireinen ja päivän jälkeen olin ihan puhki, mutta oli se sen arvosta! Päivään siis sisältyi maastojuoksukilpailut, uimista kaverilla ja meno grape festivaalille. Cross country meet oli tosi iso, siellä oli tosi monta joukkuetta ja osallistujaa! Miun sarjassa oli 154 tyttöä ja ite olin 100:s haha! Mutta siis joo oli tosi mukavaa kannustaa oman tiimin jäseniä kun kaikki juoksi vuorollaan, ja samalla vain hengailla kavereiden kanssa ja syyä hyvää ruokaa! Joo siis meillä aina kisoihin vapaaehtoiset vanhemmat tekee ja ostaa meille ruokaa! Kaiken lisäksi kisat oli tosi kauniissa paikassa tunnin ajomatkan päästä kaupungista missä asun. Muutama kuva siis sieltä.. 
Suoraan kisoista kaverille uimaan! Niiden pihalla on tosi mukava uima-allas ja tuolta trampoliinilta on tosi kiva hypätä veteen kuumana kesäpäivänä!
Samana iltana vielä Grape festivaalille, mikä osoittautui vähän niinkuin suureksi tivoliksi. Huvipuistolaitteita, erilaisia kojuja ja tosi hienoja taiteiluja viinirypäleistä! Sinne menin Reneen ja muutaman kaverin kanssa, ja ol kyllä hauskaa! Yhtään kuvia sieltä ei miulla ole, koska juuri ennen lähtöä posautin vesipullon laukkuun jossa myös kamerani oli.. Ja on varmasti vaikea arvata mitä kameralle kävi..

Tän postauksen toisen kuvan otin autosta koulumatkalla. Vähän matkan päässä täältä vuoristoilla on siis ollut suuria metsäpaloja, ja yksi aamu aluevalvojani kertoi että tuo pilvi ei ole oikea pilvi, vaan savua. Savua johtuen siis metsäpaloista, joka oli jonkun miehen aiheuttama! Mutta noi metsäpalot ja vuoret ei ole siis lähellä, mutta silti ne voi nähdä!







Viime viikon perjantaina kävin hostsisarusten kanssa taas katsomassa amerikkalaista jalkapalloa. Miun koulu, Bear Creek ei siis pelannut, mutta Tokay High Schoolia olin sitten kannustamassa. Oli taas ihan mahtava ilta vaikka kukaan ei peliä seurannutkaan. Ja tulihan sitä tavattua uusia ihmisiä (kuten melkein joka paikassa minne menen)..

Torstaina koulun jälkeen oli pienempi CC tapahtuma, jossa siis kisaamme vain yhtä koulua vastaan. BC vs. Chavez, ja meidän koulu voitti jee! Tykkään ihan älyttömästi meidän tiimistä ja alhaalla onkin kuva kaikista tytöistä! 

Koulu on aika helppoa ja saan keskivertotuloksia ilman kunnollista opiskelua. Tällä hetkellä arvosanat vähän tippunu, kaikki aineet vissiinkin B, paitsi teatteri on A. Oon silti ihan tyytyväinen, enhän minä tänne asti tullut pelkästään opiskelemaan!
Viikko enää koulua jäljellä ennen kahen viikon syyslomaa! Ja arvatkaas kuka on lähössä Maroon 5 ja Kelly Clarkson keikalle lokakuun alussa! Lähen sinne Elin ja sen hostäidin (miun aluevalvoja) ja muutaman niien perhetuttavan kanssa, Cross country tiimin kanssa lähetään etelä-Californiaan ja six flags huvipuistoon syysloman lopussa! Joten ootan lomaa aika innolla vaikka tykkään käydä täällä koulua haha!